Su­ku­tut­ki­muk­sen uudet mah­dol­li­suu­det DNA-testien avulla

Hyvä apuväline su­ku­tut­ki­muk­sel­le on DNA-avus­tei­nen eli ge­neet­ti­nen su­ku­tut­ki­mus, mutta se on aivan eri asia kuin lää­ke­tie­teel­li­nen DNA-tutkimus. Yksinään se ei kui­ten­kaan johda hyvään lop­pu­tu­lok­seen, vaan tarvitaan rinnalle pe­rin­tei­nen su­ku­tut­ki­mus.

Tuhannet suo­ma­lai­set yk­si­tyis­hen­ki­löt ja lukuisat su­kuseu­rat ovat ottaneet DNA:n avukseen, sel­vit­tääk­seen sukunsa, sukujensa ja eri su­ku­haa­ro­jen välisiä suhteita. Monet vanhoihin tut­ki­muk­siin pe­rus­tu­vat teoriat sukujen al­ku­pe­räs­tä ja su­ku­haa­ro­jen kes­ki­näi­sis­tä suhteista ovat saaneet DNA:n avulla tar­ken­nuk­sia ja hyvin paljon muutoksia. Ihminen voi erehtyä asia­kir­jo­jen tul­kin­nois­sa, kirjurit ja papit ovat voineet tehdä virheitä ja aina bio­lo­gi­nen isäkään ei ole se kuka asia­kir­joi­hin on merkitty – DNA kertoo aina lah­jo­mat­to­man totuuden. Poik­keuk­sia tietenkin on, myös tässä asiassa: nimet ovat joskus tulleet äidin puolelta, kuten aviot­to­mien lasten ta­pauk­sis­sa ja silloin tällöin myös Savossa on kotivävy voinut ottaa appensa nimen. On myös tapauksia, joissa Sa­vos­sa­kin au­tio­ta­lon uusi isäntä on ottanut uudeksi su­ku­ni­mek­seen talon nimen.

DNA-tut­ki­mus­ten merkitys korostuu su­ku­tut­ki­muk­sis­sa eri­tyi­ses­ti asia­kir­jois­ta löy­det­ty­jen su­ku­lin­jo­jen var­mis­ta­mi­ses­sa ja suvun al­ku­vai­hei­den ja asus­tus­his­to­rian sel­vit­tä­mi­ses­sä. Teorioita voidaan vahvistaa tai kumota. Savossa ja Kar­ja­las­sa sukunimet yleensä pe­riy­ty­vät isältä pojalle, eivätkä ole olleet niin vahvasti sidottuja taloihin kuten Länsi-Suomen alueella.

Tes­tauk­seen tarvitaan suvun mies­puo­li­nen henkilö

Y-kro­mo­so­min tut­ki­muk­sen vaa­ti­muk­se­na on se, että tes­tat­ta­van on oltava mies­puo­li­nen suvun jäsen, koska vain miehellä on Y-kromosomi. Naisen su­ku­puo­lik­ro­mo­so­mit ovat XX, kun miehillä se on XY. Isä­lin­jai­set testit ovat aina käyt­tö­kel­poi­sia saman sukunimen kantavien su­ku­lin­jo­jen sel­vi­tyk­ses­sä. Jos su­ku­pol­vi­ket­jus­sa on välissä yksikin nainen niin isälinjan suku vaihtuu. Su­ku­pol­vien välillä kasvaa luon­nol­li­ses­ti riski siitä, että joku isä­lin­jaan kirjattu ei olekaan poikansa bio­lo­gi­nen isä.

DNA-testejä on kahta tyyppiä: mark­ke­ri­poh­jai­set testit ja SNP-testit. Tulosten hyö­dyl­li­syys perustuu siihen löytyykö sopivaa ver­tai­lu­poh­jaa. Kun testit yleis­ty­vät, tulosten hyödytkin kasvavat.

Suo­ma­lai­set ovat pää­asias­sa kolmea isä­lin­jais­ta ryhmää. Yli 60% suo­ma­lai­sis­ta kuuluu idästä tul­lee­seen ryhmään, tästä itä­suo­ma­lais­ten osuus on 70%. Suo­ma­lai­siin ala­ryh­miin kuuluu monia ala­haa­ro­ja joiden yhteinen kantaisä voi olla lähes 5000 vuoden päässä. Luon­nol­li­ses­ti isä­lin­jo­ja on tullut nykyisen Suomen alueelle monissa eri muut­to­aal­lois­sa ja eri suunnista. Tässäkin on apuna DNA, jolloin saadaan selville Suomen asu­tus­his­to­ria. Skan­di­na­vias­ta Suomeen on tullut n. 30% väestöstä ja he ovat jääneet ylei­sim­min Länsi-Suomeen. Tosin samoja sukuja on tullut niin Savon kuin Kar­ja­lan­kin alueelle.

Saman sukunimen omaavat pääsevät kauas suvun his­to­ri­aan

Isä­lin­jai­sil­la DNA-testeillä voidaan selvittää onko saman sukunimen omaavilla kau­kai­sil­la su­ku­haa­roil­la yhteinen kantaisä. Monien vanhojen, samaakin sukunimeä kantavien, su­ku­haa­ro­jen su­ku­lai­suus ei selviä asia­kir­jo­jen tiedoista, niiden puut­teel­li­suu­den vuoksi. DNA-testillä on mah­dol­li­suus päästä 1500- luvulle tai peräti 1400-luvulle tai vieläkin kau­em­mak­si, riippuen sukunimen kantajien määrästä vuonna 1541.

Tes­ta­tuis­ta Räsäsistä voidaan sanoa isä­lin­jai­sen DNA:n pe­rus­teel­la että heillä kaikilla su­ku­haa­roil­la on yhteinen Räsänen-niminen kantaisä. Alaryhmä on le­vit­täy­ty­nyt Hämeestä Savoon vii­meis­tään keski-ajalla ja itä­suo­ma­lai­sis­ta suvuista samaan ala­haa­raan kuuluu mm. osa Par­viai­sis­ta.

Räsäsen nimeä ei Savon van­him­mis­sa (1541) ve­ro­luet­te­lois­sa esiinny. Räsäsen nimi tulee esille Antti Iha­lem­pi­sen li­sä­ni­mes­tä Räsä en­sim­mäi­sen kerran 1557. Sa­vo­lais­ten sukujen kes­kuu­des­sa 1500-1600 luvuilla ni­men­vaih­dot olivat varsin yleisiä. Sukunimet olivat pi­kem­min­kin lisänimiä ja vanhojen kan­ta­su­ku­jen parista syntyi uusia sukuja nimeä vaih­ta­mal­la.. Muut­to­tie­to­ja ei myöskään ve­ro­luet­te­lois­sa suuremmin ollut, tiedot pe­rus­tu­vat olet­ta­muk­siin: sa­man­ni­mi­nen mies jos katosi ja ilmestyi toisaalla. Ei voida olla täysin varmoja oliko kyseessä sama henkilö.

DNA-testausta suun­nit­te­le­vat voivat maksaa testit lähisuvun kesken kimpassa. Yksi testi hyödyttää koko su­ku­pii­riä jonka voi itse tilata. Tes­ti­pa­ket­ti saapuu ko­tio­soit­tee­seen muu­ta­mas­sa viikossa joka sisältää näyt­teen­ot­toa varten kaiken tar­vit­ta­van. Solunäyte otetaan mo­lem­mis­ta si­sä­pos­kis­ta kaa­put­ta­mal­la ja lä­he­te­tään tut­kit­ta­vak­si ta­val­li­ses­sa kirjeessä.

Kaisa Pu­he­loi­sen ly­hen­nel­mä Ari Ko­leh­mai­sen/Suku- ja his­to­ria­pal­ve­lu ”Menneen jäljet” tekstistä